8.10.2010 Mitä piispana tavoittelisin?

Tänään olin Katajanokalla Kirkon tiedotuskeskuksessa Ville Talolan haastateltavana (ja Aarne Ormion kuvattavana) kolmen minuutin videoon, jonka kirkko jokaisesta ehdokkaasta tekee. Ne ilmestyvät ensi viikon alkupuolella evl.fi –sivustolle. Kullekin tehtiin neljä kysymystä, joihin sai siis etukäteen valmistautua.

Edelleenkään ei meiltä ole missään tilanteessa kysytty avointa kysymystä, mitä ja millaisia asioita mahdollisena piispana tavoittelisimme ja siksi kirjoitan tänne kotisivulle omia ajatuksiani aiheesta. Paneeleissa yleisöltä tuli muutama aiheeseen liittyvä kysymys, mutta niihin ei voinut vastata kokonaisvaltaisesti, vaan koskettelivat muutamia seurakunnan toiminnan osa-alueita.

Tukijoukon kanssa laatimamme ohjelma on tällä sivustolla luettavissa, mutta jätin käytännön sovellutusten kertomisen tuonnemmaksi.

Aluksi haluan sanoa, että olen monessa kohdin tyytyväinen sekä tuomiokapitulin että sen toiminnallisen osaston ja eri seurakuntien toimintaan ja niihin kehityssuuntiin, joita on viimeisten kymmenenkin vuoden aikana havainnut. Turun arkkihiippakunnan piispa ei myöskään päätä ja ohjaa kaikkea toimintaa ja useat työt ja projektit tehdään yhdessä, joten tavoitteita on asettelemassa useampi ihminen.

1.Haluaisin, että hiippakunnan toiminta olisi tavoitteellista ja suunniteltua, palautteen korjaamaa.

2.Haluaisin, että työtä tehdään YHDESSÄ! Etelä-Ranskassa olevassa Taizé –yhteisössä uskotaan keskinäisen rauhan rakentuvan työtä tehden ja rukoillen. Olen seurakuntatyössä huomannut, kuinka iloisella tavalla yhdistäviä ovat mm. seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteiset projektit kuten pääsiäisvaellukset, kirkkonäytelmät tai  kirkonmäen haravointitalkoot, joissa usein syntyy avartavia tai sielunhoidollisia keskusteluja. Pekka Yrjänä Hiltunen sanoo (kirjassa Luterilaisen suomen loppu?) ”Kansa on liian suuri yhteisöksi” , mutta pienempiä yhteisön rakentamisia tarvitaan. Sitä ovat olleet mm. Tuomasmessut tai hengellisen matkakumppanuuden ryhmät, Alfa- tai Kritokurssit tai Changemakers ja katekumenaatti.

3. Haluaisin pitää esillä luterilaisuuden ydinasioita: kasteessa saatavaa Jumalan lapseutta, ehtoollisen ravintoa, ripin puhdistavaa suloisuutta, Jumalan sanan voimaa ja virrenveisuuta.  Luovia tapoja ja taitoja on monilla seurakuntien työntekijöillä: bibliodraama, raamattunäyttelyt,  raamattuluennot tai lapsille Godly Play tai lattiakuvat. Tässä voisi olla rakentavan yhteistyön paikka suhteessa herätysliikkeisiin ja Åbo Akademin oppineisiin. Ydinasioiden ympärillä viipyminen vahvistaisi uskonnollista identiteettiämme.

4.Lähetystyössä on jo kauan sitten herätty kontekstuaalisuuden merkitykseen. Kirkkona meidän pitäisi tutustua juuri oman seurakuntamme ihmisiin, ”jalkautua” kaduille ja toreille, työpaikoille ja kauppoihin – netti on myös eräs jalkautumispaikka. Piispa Seppo Häkkisen väitöskirjassa jaetaan seurakuntaan kuuluvat kolmen kirkkokäsityksen leiriin: kansankirkkoiset, pietistit ja liturgistit, mutta suomalaista uskonnollisuutta tutkinut Kimmo Ketola jakaa neljään: tiukat evankelioijat, suvaitsevaiset ja demokraattiset auttajat, perinteiset liturgikot ja nuorekkaat uudistajat. Ketä ja millaisia ihmisiä asuu meidän alueellamme ja miten juuri heidän hengellisiin tarpeisiinsa vastataan?

Esimerkiksi Lempäälässä työntekijät olivat  vaeltaneet sivukylälle kävellen, yöpyneet siellä ja tutustuneet kylän ihmisten arkipäivään.

5.Haluaisin pohtia työntekijöiden kanssa, miten pääsisimme enemmän pois työntekijävetoisuudesta. Miten sallia tai motivoida vapaaehtoisia työntekijöitä, miten kouluttaa heitä ja oppia tekemään yhdessä heidän kanssaan, kivinä tässä seurakuntarakennuksessa, hengellisessä huoneessamme?

KÄYTÄNNÖSSÄ

1.Pappien kokouksissa (nuoret papit, kirkkoherrat, lääninrovastit, synodaalikokous):

-selkeä tavoite, mihin kokouksella pyritään, palautteen korjaamaa joka kerta

-kappalaisille ja selektiivipapeille myös mahdollisuus vuosittain kokoontua

-hyödynnetään oman hiippakunnan pappien erityistietoja ja –taitoja, tieteellistä osaamista ja käytännön seurakuntatyön tuntemusta

-luterilaiseen teologiaan liittyviä ydinaiheita, Raamatun opiskelu ja tulkinta, seurakuntatoimintaan liittyvät toimintaideat ja niiden jakaminen

-yhtenä esimerkkinä historialliset jumalanpalvelusjärjestykset ja toimitusten kirjat – hist. perspektiiviä ja teol. ymmärrystä sisäistämään liturgian merkitystä (aiheen tuntevat mm. dosentit Jyrki Knuutila ja Esko M. Laine)

-myös Åbo Akademin ja DIAKin asiantuntemusta enemmän käyttöön, samoin kaikkien yliopistojen tieteellisiä tutkimuksia

-hartauselämään johdattelua sekä Hiljaisuuden ystävien, ”perusluterilaisten” että karismaatikkojen hienovaraisesti johdattelemana

2.Hiippakuntien yhteistyö:

-viestintä: luoda muiden hiippakuntien kanssa yhteiset kotisivut, joilla osa yhteistä asiaa, osa omannäköistä; ilmoitusten lisäksi myös kirkon oma asia näkyvillä. Media aloittaa usein tutkimusretkensä seurakuntiin nimenomaan arkkihiippakunnan sivuilta

-jatkaa yhteisten koulutusten kehittämistä (mm. pastoraalit, khrat, muut johtamiskoulutukset)

-piispantarkastusten kehittäminen paperipinoista ja hallinnon ja talouden tarkastamisesta enemmän työyhteisön kehittämisen ja toiminnan yhteisen suunnittelun ja tarkastelun suuntaan kannustamisen ja tukemisen ilmapiirissä mm. Tampereen ja Lapuan hiippakunnasta mallia ottaen. Piispantarkastuksen prosessi voi täten kestää puolikin vuotta, mutta sen anti tulee seurakunnan toiminnan ja toimivuuden hyväksi

-hiippakuntavaltuustot  voisivat vaihtaa toimintavirikkeitä ja pohtia tulevaisuutta luovasti

3.Seurakuntien rakennemuutoksen jälkihoito mm. yhdessä tekemisen kulttuurin seuraamisessa ja tukemisessa. Nyt on jo tutkimustietoakin olemassa yhteisen pohdinnan tueksi.

4.Turun arkkihiippakunnan piispa on tavannut olla kerran kuussa tavattavissa Porissa. Voisiko tätäkin tapaa kehittää siten, että läsnäolo tai vierailut voisivat suuntautua eri puolille hiippakuntaa kahvikeskustelujen ja kuulumisten vaihdon merkeissä. Ehkä ongelmakohdatkin nousisivat näin ajoissa esiin ja olisivat helpompia hoitaa.

5.Pappien ja muiden työntekijöiden tukeminen ja mahdollinen sielunhoito. Nuorten pappien kokoontumiset, pastoraalikurssit ja muut koulutukset ovat monille hyviä vertaisryhmiä pappina olemisessa, mutta voisi miettiä, tarvitaanko vielä lisää. Kappalaisilta voi myös puuttua vertaisryhmiä ja Tampereella on kehitetty ”Kirkkoherran kehityspolku”, jossa johtajuuden ja ihmissuhdetaitojen koulutuksen lisäksi kehitetään spiritualiteetin vahvistamista.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Comments are closed.